Heippa kaikki tämän blogin lukijat ja seuraajat, en enään meinaa tänne kirjottaaa, jätän kuitenkin luettavaksi ihan omista syistä.

Mutta käykää toki tsekkaamassa mun uutta blogia, jonne kirjotan joka viikko :3
---> http://michi-poweri.blogspot.com

kiitosta ja kumarrus miau! ^-^/

Nurja puoli, unelmat kuoli.. elämänhalu palasi, saanko nyt sen ilon takasi?

Tässä sitä kirjoitellaan pitkästä aikaa~  ei oo oikee ollu sellast bloginkirjotus fiilistä joten oon jättäny väliin moneen otteeseen.
Nyt vaan sattuiki käymää näin että tuli iha vitunmoinen halu kirjottaa blogia joten, tässä sitä ollaa c:
Sairaalassa ollessa../asuessa..~ On tullu paljon tunteita pintaa..
Sekä ihania että kamalia asioita on tapahtunu, kivoja ja pahoja, jänniä ja tylsiä, vaikeita ja helppoja...
Vertauksia olis loputtomiin, niiku tapahtuneit asioitkii..
En edelleenkää oo täysin sujut siitä, kun mun lemmikki kuoli viime viikonloppun. En tiiä miks, ei se mul kauaa ehtiny olee. En nähny sitä melkee yhtää ku osastol hillun, en ees hoitanu sitä kovin hyvi omast mielestäni.. Sattuu ku en nähny sitä enneko se vietii pois.

Iha ku se ois viel elos, et se vaa ei ois tääl, ois kumminki jossai..tuntuu ni tyhjält sen suhtee..En kerinny hyvästellä sua, Chispa.. Se on nytte kummiski poissa, en enää koskaa tuu näkemää sitä, ainoot muistot siitä on kuvat, häkki ja tarvikkeet.. Joka tapaukses, hyvästelen sut nytten sitte pikku tihulaine. Elit hyvän elämän,

et kauan mutta hyvin.. Jaksoit aina vaa taistella unelmies puolesta, sun pienet aivot ei silti osannu kertoo että siitä sun pikku seikasta seuras kuolema.
Muistan sut aina.. Elä nyt täyttä siellä chinchillojen taivaassa, oot siellä nyt paremmas paikas, mut me tääl alhaalla muistetaa sut aina, tääl jossaa sisimmässä.
Muistan sut aina, hyvästi Chispa.. Hyvästi..~


Tässä sitä painellaan eespäin. c:
Mielipiteet ja fiilikset on kovassa vaihdossa kokoajan..
Ollu mieles kaikkee muuta paitsi järkevät jutut. Sitte tuli esille taas sellainen kuin nimeltään ruoka.
Sen kanssa on ollu vähä säätelyä jo pitkään, välil se paranee ja välil taas pahenee entisestää..
En tiedä mitä tehä. Ruokaa. Syödäkö vai ei. Ajatellakko ollenkaan ylipäätänsä.. Ei se vaa onnistu.
En halua syödä, mutten voi olla syömättäkään. En halua oksentaa, mutten lihoakkaan.. Tuntuu vaa niin läskiltä, tiiän ettei se oo totta, mut silti tiiän että on.
Kontrollia vai huolettomuutta? = Kumpaakin eli syömättömyyttä ja oksentelua.
Ei tälläistä voi jatkaa.
En saisi jatkaa tätä, en saisi ees aatella kaloreita, kiloja, senttejä, oksentamista.. Vaa tuntuu ku ei sais ruoka pysyy sisäl. Ei paastoamine toimi, ei oksentamine toimi. Kun toimii siitä on pelkkää haittaa, huonoa oloa, lisää tuskaa eikä se ulkonäköön vaikuta. Pysynkö ikuisesti tälläisenä? En halua edes ajatella pysyväni.
Pitäisi vaan aloittaa joku urheiluharrastus, syödä terveellisesti.
Se kun ei vaan käy.. En osaa syödä. Kun syön, ahmin, kun ahmin, oksennan, kun oksennan tulee huono olo.
En halua jatkaa tätä, mutta pelkään lopettaa. En osaa lopettaa. Tiedän että pitäisi.
Tiedän sen olevan mahdollista, haluan parantua, mutten haluakkaan. Olenko oikeasti lihava vai onko se pelkkä harha? Olenko oikeasti laiha? Ei.. Ei voi olla näin.
Haluan vain laihduttaa kokoajan..
Mutta mitä varten...oisinko iloisempi laihana?
En enää tiiä mitä oon vailla. Se ei oo täydellisyys. Jotain muuta. Mutta mitä?

Jokatapauksessa c:

Sanoin sen jo aikaisemmin, ja sanon edelleen
en aijo luovuttaa
älkää luovuttako

Hakekaa apua, älkää jääkö yksin

Kohdelkaa rakkaitanne niinkuin toivotte heidän kohtelevan teitä~
Sanokaa hyvästit niille jotka ei kohtele hyvin
Puolustautukaa!

Avataan tiemme tähän hulluun maailmaan

Kokeillaa uusia asioita, ollaan yhdessä, kävellään loputonta tietä eteempäin, käännytään ja jatketaan matkaa..~

                                                 
                                                 Tsemppiä kaikille! Ette koskaan ole yksin!!

Näkymättömät jäljet

Terve taas!
Tässä sitä vietellään loppiaista kotosalla -päivälomilla, eli kuudelta osastolle ja huomen aamulla taas takas kotii.
Aivan, tuossa ei ole mitään järkeä. Sain monta päivää nauraa sille kuinka ihmeellisesti tätä kotona oloa on rajotettu c': kaikenkaikkiaan..
Tosin hyvä että pääsee kotiin ees vähäks aikaa.. Vaikkei tää kaikki ramppaamine paikasta toisee ja sen tietämine et joutuu takas osastolle jokatapaukses auta paljoakaan tähän kauan olleeseen kiireen tunteeseen..
Jokatapauksessa! Kirjottelen nyt kolmatta blogi-tekstiäni ja ideat on jo lopussa. -ei vaineskaan
Oonpi alkanu puhua muille nuorille tuolla osaston oloissa, yllätys yllätys.
Siellä on huomattavastikkin mukavampaa kun on juttelukavereita ja tyyppejä jotka tuntee ja joiden kanssa voi hengata muuten aivan paskassa paikassa. Tosin se että heti kun tutustuu johonki ni tyyppi lähtee jo seuraval viikol antaa taas lisää aihetta ärsyyntymiseen..
Tällässes noidankehässähä me kaikki eletään, loppujenlopuksi. c:

Ja teille KAIKILLE jotka asutte kotona ja ajattelette että elämä on kusesta;
Huomatkaa kaikki unohdettu! On ihmisiä jotka asuu sairaalassa, olkaa kiitollisia siitä että teillä on koti!
Ja jos ette ole tyytyväisiä kotiinne menkää asumaan sairaalaan ja kattokaa itte missä viihdytte paremmin..
Toki kuitenkin kaikissa maailman paikoissa on hyvät sekä huonot puolensa, kyse on vain siitä minne itse kuuluu, missä tuntee itsensä turvalliseksi ja hyväksi, missä viihtyy. En silti suosittele kenenkään menevän keskelle ei mitään viettämään elämäänsä.
Mutta mitäs, tässä pari viikkoa olen mietiskelly että mikä meidät ihmiset oikeen saa haluamaan elää..
Joku vastaa että elämänhalu tietenkin. Mutta mistähän lienee tuo elämänhalukin tullut?
Toiveet, kiinnostukset, unelmat.
Nuo kolme täyttää AINAKIN puolet koko elämänhalusta. Unelmat vie eteenpäin c:
Mutta ilman toiveita tai kiinnostusta, ei ole unelmia..pitää osata uskaltaa myös.. Mutta jos on ihkaoikeaa tahtoa ja tietää pystyvänsä johonkin, mikään ei voi estää!! ^^ joskus kannattaa vaan mennä tekemään, kuuntelematta mitä toiset sanoo, ja tarkoitan sellaisia asiaoita jotka auttaa etenemään elämässä EIKÄ Toisinpäinn.. Elikkä kyllä vain, ei pidä pelätä kokeilla sellassia asioita jotka miellyttää~

Ja niinkuin tuo kuva sanelee, ja aivan kuten yritin selittää, olla ilonen siitä mitä on kullakin.
Ei valittaa siitä mitä ei omista vaan iloita juuri siitä mitä on! Se se kaikista paras lahja on c: meillä kaikilla on jotain -oli se sitten koti tai vaikkapa kuulokkeet.
Vähän on paljon! Se selittää sen miksi pilalle hemmotellut kakara ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään. Se on tottunut saamaan kaiken haluamansa, sillä on liikaa kaikkea. Ja sille ei koskaan riitä mikään. Kukaan ei varmaan halua tuollaista elämää. Tavarat ei tee onnelliseksi. Oikeasti onneliseksi tekee tärkeät ihmiset, jotka rakastaa sinua juuri tuollaisena ja tekee kaikkensa eteesi~

Elämä on niin ihanaa, älkää katsoko sen nurjia puolia.
Mutta tunteita ei saa myöskään estää!
Jos mielesi tekee itkeä, itke. Jos hymyilyttää niin hymyile, jos tekee mieli huutaa niin HUUDA!

Älä estä itseäsi ~  Olkaa vapaita sieluja ~  Lentäkää yli meren ja nouskaa vuorten huipulle!

                      Kukaan ei voi estää meitä elämästä omaa elämäämme!

Kohtalon kohtaaminen

Heijssan ^^  enpäs oo päässy kirjotteleen tänne pitkää aikaa..
On taas ollu vähän kaikkee meneillää
jouduin osastolle sairaalaan, nyt ei meinaa päästä pois.viel ku jaksas 2kk oottaa.. Tosin ihan ok viihtyisää siel on, aivan kuin pieni koti, joka ei kuitenkaan ole oma..siellä on kaikki järjestyksessä ja tuon tasaisempaa elämää voi vaa ettii  -tuskin mitään löytäen. Tuntuu jälleen siltä kuin olisin vaan pyyhitty jonnekkin pois..

 Vaikka kotona ei sijaitse tuollaista elintärkeää asioiden tasapainoa, koti tuntuu vaan niin tärkeältä. Oma koti kullan kallis c:
Vaikka oonki yrittäny sopeutua tonne, tuntuu vieläkin niin oudolta mennä sinne takaisin viikonlopun loputtua.. Haluisin vaa kotii, sinne mihin kuulun, sinne missä on mun paikka. Haluan kotiin.
Aina vaan pitää kestää..kestää itsensä ja muitten vuoksi..sillä uskoo parempaan tulevaisuuteen..siihen että kaikki tulee vielä järjestymään..
Että elämä vielä parantuu..että tää kaikki on sen kestämisen arvoista.
Se itseasiassa toimii ^^  sitä se optimistisuus teettää.. Aina sellanen pakkomielle ajatella hyviä puolia..ja hokea itselleni kokoajan että kaikki lopulta järjestyy.

Pääsinpä kuitenkin kauan odottamalle matkalle kauass täältä erästä henkilöä tapaamaan ^^
Tätä rannekorua pidän aina~

..Mietin..mietin ja keksin..keksin runon.. :

~kuuntelen musiikkia..katson taivasta..siellä tähdet, kertovat kaipauksesta..kaipauksesta tärkeistä ihmisistä..jotka vielä joskus tahdon nähdä..sillä heitä tarvitsin..ilman heitä häviäisin..suljen silmät, kuvittelen heidät..minä lämpimässä sylissään..heiltä voiman mä saan, jään tähän makaamaan vaan~ <3

Ja kaikella rakkaudella teille kaikille ihmisille, älkää luovuttako! Nouskaa ylös ja tehkää tästä maailmasta parempi! Kertokaa tunteenne, ilmaiskaa itseänne.. Olemme kaikki hyvän elämän arvoisia, auttakaamme puolestamme elämää. Olkaa oma itsenne! Olette enemmän kuin kullan arvoisia juuri itsenänne.
Tämä kaikki voi tuntua monesta turhalta jauhamiselta, mutta nää asiat on elintärkeitä.

Älkää tehkö sitä virhettä ettette ole oma itsenne..
Katsokaa valoisaa puoleen älkää pimeään. Ajatelkaa ruusuja älkää mutaa.
Eteempäin eikä taaksepäin! KUKAAN ei ole hävittämisen tai unohtamisen arvoinen, kaikki ansaitsemme elämän. Olette kaikki täydellisiä juuri tälläisenä. Ole ylpeä itsestäsi ja puolusta itseäsi!
Olet ihana ja ainutlaatuinen.

Kehittäkää lahjojanne ja eläkää oikeaa elämää, oppikaa, muistakaa oppia.

Älkääkä koskaan luovuttako

Joku tuolla ulkona rakastaa juuri sinua enemmän kuin osaat kuvitellakaan. Rakastakaa itseänne, sillä vain silloin voitte antaa toisille oikeaa rakkautta..<3

                       
                          ~ Ette ole koskaan yksin. ~

ylös, alas, nouse ja mee takas c:

Aattelimpa kirjotella tänne ekaa blogiani c:  on tosin vähä ideat ollu lopussa.. päivät on menny vähä vaa tuon otsikon mukasesti, herättyään vaan olen, teen ja sitte jo nukkumaa taas ilma mitää ihmeellisempii tai haastavempii touhuja.. Ku ei oo oikeen mitää päämäärää aika vaa venyy ja venyy, tuntuu silt et aika menis ni hitaast mut samal nii nopeesti.. Päivät kuluu pitkälti vaa pelkkään olemiseen, ihan ku oottaisin jotain..en tiiä mitä ootan, tai miksi, tai aikooko se joku asia mitä ehkä odotan, tapahtua lainkaan

Ootanko ees oikeesti mitään, onko se pelkkä tunne?
Tuntuu kuin ei mikään etene. Ehkä odotan että jokin etenisi.. Mutta eihä mikää yksinää etene..mitä voisin ees tehä, miten voin vaikuttaa tähä tunteesee? Tällee se aika kuluu..mietiskellen. Mietin paljon asioita, niin paljon etten välillä pysy ajatusten tahdissa..

Viime iltana mietin kiinnostuksenkohteita..ajattelimpa, kirjottaa paperille asioita jotka mua kiinnostaa.(tuli muute iha sika pitkä lista) Siinä ne nyt on, paperille kirjotettu.
Siispä, joka kerta kun tuntuu et mulla on tylsää, katon paperiin ja teen jotain mitä mua kiinnostaa. Kattoo ny miten tää uus keksintö tulee toimimaa c:

Viime päivinä on myös noussu vahva huoli..mistähän lienee tämäkin, taidan itseasiassa tietääkkin. Onha se normaalii et välil huoli nousee, kai. Huolimatta muista pahoinkäynneistä, yritän parhaani mukaan suojella mulle tärkeit ihmisii, unohtaen itteni sit..
Oon unohtanu pitää huolta ittestäni, elän paljolti muitte ihmisten kautta..en tiiä onko se väärin..
Kuitenki tuntuu et oon unohtanu itteni täysin, siks taidanki aatella nimenomaan itteeni ni paljon, oiskoha näin.

Tämänpäivänen kirjoittelu jää kuitenki vähä lyhyeks, nimittäi pitäs mennä uinuu c:

Kaikesta huolimatta, en aio luovuttaa.
Tapahtui sitten mitä. Surulliset asiat pitäisi ottaa kokemuksina aivan niinkuin iloisetkin asiat ja kokemuksethan kasvattaa.




 
Kokemukset opettaa, ja jos emme opi, emme osaa elää, älkää antako ainoan mahdollisuutenne karata käsistä, älkää koskaan luovuttako. ~ <3